tiistai 5. marraskuuta 2013

Hääyö - kotona vai hotellissa?

Eilen tuli sulhon kanssa puheeksi se, missä vietämme hääyötämme. Aihe tuli eilen puheeksi, kun rustailin meidän häiden budjettia. Olin automaattisesti ajatellut, että vietämme hääyön kotona ja säästämme rahaa, mutta miekkonen ilmoitti, että hän oli ajatellut meidän viettävän ensimmäisen yömme avioparina hotellissa. Onneksi tätä asiaa ei tarvitse vielä päättää, kun häihin on vielä aikaa, mutta siihen olisi varmaan hyvä varautua budjetissa, koska hotellien hääpaketit näyttää huitelevan siellä 200-300 eurossa. Hääpakettiin kuuluu yleensä sviitti tai joku muu "superior"-huone, jotain pientä namua ja kuohuvaa huoneessa sekä myöhäisempi huoneen luovutus. Kalliimpiin paketteihin kuuluu myös aamiainen ja kylpylähotellien paketteihin sisältyy kylpylän vapaa käyttö ja hoitoja. Toisaalta sitä voi majoittua vain johonkin halvempaan hotelliin ja halvempaan huoneeseen, jolloin hinta tippuu alle 100 euroon.

kuva täältä
Toisaalta sitä ajattelee, että naimisiin mennään vain kerran ja silloin voisi kyllä hemmotella itseään oikein kunnolla. Toisaalta taas 300 euroa on jo tosi iso raha. Samalla rahalla saisi vaikka lennot kahdelle Eurooppaan ja rahaa saattaisi jäädä jopa yli. Sinänsä en aio ennen häitä käyttää rahaa mihinkään hoitoihin, joten olisi kyllä ihana päästä vähän hemmoteltavaksi tuoreen aviomiehen kanssa. Kylpylähotelli Rantasipi Edenistä löytyy sekä hääpaketteja että hemmottelupaketteja kahdelle hengelle. Ongelmana Nokialla sijaitsevaan kylpylään suuntaamisessa on tosin se, että tällä hetkellä kummallakaan meistä ei ole ajokorttia, joka tarkoittaisi sitä, että jonkun pitäisi joko ajaa meidät sinne häiden jälkeen tai meidän pitäisi ottaa taksi, josta tulisi jälleen lisää kustannuksia. Joudun varmaan tulevaisuudessa punnitsemaan sata kertaa, että miten me tehdään. Ehkä jätän vaan tämän päätöksen sulhasen harteille, niin en joudu itse tekemään päätöstä suuntaan enkä toiseen. Kuten sanottua, onneksi häihin on vielä aikaa.

3 kommenttia:

  1. Niin, tässäkin riittää toki pohdittavaa! Itse ajattelisin että kotona(kin) voisi olla ihan kivaa. Mutta tällä hetkellä yksi suurimmista tavoitteistani olisi löytää meille sellainen juhlapaikka, missä on joko siinä yhteydessä tai välittömässä läheisyydessä jokin rento (esim. mökki) majoituspaikka meille sekä kaasoille ja bestmaneille. :) Tai se olisi minun ihanne! ;)

    VastaaPoista
  2. Meillä myös sulhanen ilmoitti sinä vaiheessa, kun asia tuli puheeksi, että hääyöstä ei säästellä, eihän sitä kotona vietetä! Itsellä oli alun pitäen hiukan toisenlainen suunnitelma, mutta jos hän nyt yhdestä asiasta on noin mahdottoman varma, niin kai se on periksi annettava.

    VastaaPoista
  3. Jännä juttu, meilläkin sulho tuntuu olevan sillä kannalla, että hääyö vietetään spesiaalisti hotellissa eikä missään nimessä tavallisesti kotona. Taitaa olla nuo hääyöt tärkeitä sulhasille, heh :D

    VastaaPoista