keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Elämme jännittäviä aikoja

Kävimme tasan viikko sitten syömässä Finlaysonin palatsissa sulhoni kanssa. Samalla kerralla hoitui potentiaalisen hääpaikan katsastaminen, ruuan maistelu sekä 2½-vuotispäivämme juhlistaminen. Suuntasimme Finlaysonin palatsille syömään liikemieslounaan, joka oli siis kolmen ruokalajin lounas ja kustansi 26 euroa per nenä. Saimme valita alku- ja pääruuat kahdesta eri annoksesta ja päädyimme molemmat ottamaan alkupalaksi lampaankääpäkeittoa ja pääruuaksi häränfileetä. Ruoka maittoi erittäin hyvin ja palvelu oli mitä mukavinta. Kun olimme näin salakavalasti käyneet katsastamassa, mitä Finlaysonin palatsille on tarjota asiakkailleen, laitoin heille sähköpostia heinäkuun 2015 vapaista lauantaipäivistä. Perjantaihin mennessä heiltä oli varattu vasta yksi lauantai ja se ei onneksi ollut haluamamme päivä. Huokaisin kyllä helpotuksesta siinä vaiheessa. Alla vielä kuva Finlaysonin palatsin talvipuutarhasta ilmeisesti hää-asuun laitettuna:

kuva täältä
Emme vieläkään ole laittaneet varausta menemään, mutta se olisi tarkoitus tehdä ennen tämän viikon loppua. Tuntuu kyllä häät taas niin paljon konkreettisemmalta, kun paikan varaaminen on ihan kulman takana. Sitten meillä on sitova päivämäärä eikä paluuta enää ole, kun varausmaksukin on maksettu. Ihastuttiin kyllä Finlaysonin palatsin sisätiloihin. Itse olen aiemmin käynyt vain palatsin pihalla ja terassilla, joten sisätilat tulivat meille molemmille täysin uutena tuttavuutena. Pidin siitä, että ruokailutila oli erittäin tyylikäs ilman erikoisia koristelujakin ja plussaa annan erityisesti sille, kuinka hyvin paikan tuolit sopivat sen muuhun tyyliin. Nykyään monet hankkivat tai vuokraavat häitä varten tuolihuput peittämään rumat tuolit. Tuolihuput aiheuttavat kuitenkin ikävän loven budjettiin, joten hienoa, että pärjäämme Finlaysonin palatsissa ilman niitä. Tämä asia huolestutti minua mm. Pikkupalatsin osalta, koska häätilaisuuksia varten sinne tuodaan punaisella kankaalla päällystetyt metalliset tuolit. Voin sanoa, että nuo metalliset tuolit olivat yksi iso syy, jonka vuoksi en halua siellä juhlia, sen lisäksi, että paikka on Finlaysonia kalliimpi. Olin siis varsin onnellinen Finlaysonin palatsin tyyliin sopivista tuoleista, joita riittää kaikille. Alla vielä kuva näistä mielestäni ikävistä Pikkupalatsin tuoleista, jotka eivät sovi paikan muuhun tyyliin:

Löydetty googlaamalla "pikkupalatsi", lähde ei avautunut oikein
Parin päivän päästä meille onkin sitten toivottavasti hääpaikka varattuna :)

4 kommenttia:

  1. Oi kun mahtavaa! =) Näyttää ihanalta paikalta.

    VastaaPoista
  2. Paikka on kiva, olen ollut häissä tuolla ja kaikki oli mahtavaa. Bileet siirtyi pikkutunneilla takaterassin tuntumaan. Aulassa oli myös ohjelmaa kuten kimoun heitot rappusilta:)

    VastaaPoista
  3. Mieletön paikka ja mitkä ikkunat!

    VastaaPoista
  4. Voi nuo tuolit on mulle just se murheenkryyni. Paikassa joka ollaan alustavasti varattunon ihan hirveät tuolit ja vielä osittain eriparisia! :D eli tuolihuput todellakin hommattava jos sinne mennään juhlimaan. Toivon että toisessa paikassa jota mennään katsomaan olis nätit tuolit, se paikka vaikuttaa muutenkin niin kivalta :)

    VastaaPoista