sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Minun pukuni

Kuten edeltävässä postauksessa lupailin, niin tässä postauksessa esittelen sekä omaksi hääpuvukseni valikoituneen puvun että anoppini suosikkipuvun. Aloitetaan siis anopin suosikkipuvulla, johon itsekin kyllä ihastuin kun sitä toista kertaa sovittelin. Sovituspaikkana toimi yhä Morsiusgalleria.

Anoppini ihastui siis San Patrickin Amparoon. Kyseisen mekon hinta pyöri muistaakseni 1800 euron paikkeilla eli se oli tuplasti aikaisempia suosikkejani kalliimpi. Mekko oli omastakin mielestäni aivan ihana, mutta hinta kuulosti kyllä korvaani aivan liian suurelta. Nythän nämä 2013 malliston mekot löytyvät alennuksesta Morsiusgallerian tullivapailta päiviltä. Se on sitten asia erikseen löytyykö sieltä enää sopivia kokoja tai kaikkia näiden mallistojen mekkoja. Mutta nyt kuvia Amparosta:



Amparossa pitsi oli erittäin kaunista ja tuleva anoppi ihastui erityisesti tuohon kaula-aukon muotoiluun. Omat isovanhempani olisivat myös varmasti pitäneet enemmän tästä mekosta kuin valitsemastani sweetheart kaula-aukon omaavasta puvusta. Itse kuitenkin pidin juurikin sweetheart kaula-aukon tyttömäisyydestä ja keveydestä siitä huolimatta, että huono ryhtini ei yleisesti mene hyvin yhteen olkaimettomien mekkojen kanssa. En kuitenkaan silti luopunut sweetheartista vaan mieluummin pyrin kohentamaan ryhtiäni häihin mennessä.

Päädyin kuitenkin ostamaan hääpuvun täysin extempore hääkirppikseltä jo keväällä. Epäilin puvun olevan itselleni liian lyhyt, mutta en antanut sen estää itseäni vaan suuntasin sovittamaan sitä. Puku sijaitsi samassa Tampereen kaupunginosassa, jossa itse asun, joten mekko löytyi lopulta läheltä. En ole katunut sitä, että ostin mekkoni hyvissä ajoin. Nyt tietty mietin Morsiusgallerian alennusten aikaan, että olisiko sieltä irronnut noita sovittamiani mekkoja minulle samaan hintaan kuin minkä maksoin vuoden vanhasta ja kerran jo käytetystä hääpuvusta. Onneksi kaikki tällaiset huolet katoavat heti kun puen oman mekkoni päälle ja koen kyllä tehneeni oikean valinnan. Veikkaan, että Morsiusgalleriasta ei löytyisi myöskään minulle sopivaa mekkoa rekistä, koska sovittamani mekot olivat aina liian isoja. Heitetään tähän väliin siis vielä tällainen havainnollistava esimerkki siitä, kuinka mekot jouduttiin neulomaan päälleni, vaikka yleensä vaatekokoni onkin 36 tai takeissa peräti 38.


Ja nyt loppuun sitten minun mekkoni! Pysyin samalla linjalla kuin aiemmin sovittamissani mekoissa eli mekoksi valikoitui Pronovias. Kaikki mekothan ovat noiden sisarfirmojen valikoimista eli Avenue Diagonal, White One, Pronovias ja kaikista tyyriimmän hintainen San Patrick. Malliksi tuli sitten Alcanar.

kuva täältä
Ja sitten pari minun ottamaani kuvaa kyseisestä mekosta:


Kuvat ovat vähän kökköjä, mutta saavat vielä ollakin. Puku pääsee sitten hääpäivänä oikeuksiinsa. Alushametta ei vielä ole, jonka vuoksi helma on aika rullalla alemmassa kuvassa. Helmaa kuitenkin löytyy varsin mukavasti ja pitsikirjailut jatkuvat hyvän matkaa helman puolelle. Tuore vaimo, jolta mekon ostin kertoi myös sovittaneensa White Onen Toscanaa, mutta päätyneensä tähän mekkoon muun muassa siksi, että tämän kaula-aukko ei ole kuulemma yhtä syvään uurrettu. Itse en tällaiseen kiinnittänyt edes huomiota.

Mekkoni on aivan ihana ja niin olivat kaikki muutkin mekot, mitä on tässä tullut käytyä läpi. Ajattelin kuitenkin vielä seuraavassa postauksessa jatkaa hääpuku-linjaa sen verran, että esittelen teille mekkoja, jotka olivat minun kohdallani täysiä vikatikkejä. Olikin vaikea löytää minusta huonot mekot päällä yhtään fiksua kuvaa, kun haikailen niissä kaikissa kivempien mekkojen perään ja selitän koko ajan, mikä kaikki päälläni olevassa mekossa ei minua miellytä.

Tämän postauksen ensimmäisestä kuvasta kiitän jälleen tulevaa kaasoani Aikkua ja kahdesta seuraavasta kuvasta rakasta pikkusiskoani.

1 kommentti: