sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Kenkiä, kenkiä!

Olen miettinyt hääkenkiä jo pitkään. Syitä aikaiseen heräämiseen kenkien osalta on useita. Ensimmäiseksi syyksi voisin nimetä oman ja hääpukuni pituuden. Ostamani käytetty hääpuku on lyhennetty sopivaksi minua jonkun verran lyhyemmälle morsiolle. Puku on aika täydellisen pituinen, kun minulla ei ole korkoa ollenkaan. Haluan kuitenkin hääpäivänäni kekkuloida menemään koroissa eikä mekko onneksi näyttänyt liian lyhyeltä korkojen kanssakaan. Kokeilin mekkoa erilaisten korkojen kanssa täällä meillä kotona ja optimaalinen korkeus olisi varmaankin 5 cm, mutta sen korkuisia tuntuu olevan vaikeaa löytää. Toisena syynä aikaiseen kenkien etsimiseen on väri. Haluaisin turkoosit tai tiffanyn siniset, mitkä nyt ovatkaan, kengät. Siniset korkokengät ovat monesti erittäin tummaa sinistä ja osa turkooseista luokitellaan kauppojen sivuilla vihreiksi, joka tekee oikean väristen kenkien löytämisestä entistä hankalampaa.

lähde
Alun alkaen ihastuin yllä näkyviin kenkiin. Ongelmaksi kuitenkin muodostui kenkien 9 cm korko. Se on yksinkertaisesti liikaa. Parikin senttiä merkitsee oikeasti paljon, kun itselläni on pituutta ilman korkoja 175 cm. Koska sinisten kenkien löytäminen osoittautui vaikeaksi, leikittelin myös idealla siitä, että hankkisin valkoiset kengät, mutta värillisen alushameen. Näin saisin haluamani väripilkun hameen helmaan, vaikka kengät olisivatkin perinteisen valkoiset.

lähde
Itselläni alushame ei kyllä näkyisi noin tehokkaasti kuin tuossa ylläolevassa kuvassa, koska pukuni on kokopitkä. Viikolla selailin jälleen kerran läpi kaikkia peruskauppoja eli lähinnä Brandosta ja Zalandoa, vaikka olen katsonut niiden siniset ja vihreät kenkävalikoimat tarkasti läpi. Monesti katson, että onpa kivat kengät, mutta karu totuus iskee päin näköä, kun avaan kenkien profiilin ja siellä ilmoitetaan, että korkoa löytyy 10 cm eli aivan liikaa. Hetken selailtuani löysin kengät,joissa kaikki näyttäisi osuvan oikeaan: väri näytti hyvältä, vaikka se luokiteltiinkin vihreäksi ja korkoa oli vain 7 cm. Tietty ne lähtivät tilaukseen, kun ne olivat kaiken lisäksi vielä alennuksessa. 38 euroa hääkengistä on mielestäni todella vähän.
löytyivät täältä
Kengät oltiin lähetetty jo loppuviikosta, joten toivon, että ne saapuvat huomenna kotia. Enää pitää toivoa, että ne istuvat jalkaan. Onneksi nämä kengät voi palauttaa, jos ne eivät tunnukaan jalassa hyvältä. Olen jo kertaalleen tuhlannut rahaa vintage-kenkiin, jotka olivatkin sitten liian pienet. Ne kengät laitan jossain vaiheessa myyntiin, koska en itse tee niillä mitään. Toivottavasti näiden kanssa käy parempi tuuri!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti